sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Prologi


Sade oli jatkunut koko illan ja se piiskasi edelleen talojen kattoja ja ikkunoita, sekä jostain kuului jyrähtelyä. Hyvällä onnella, jos katsoisi taivaalle, saattaisi nähdä välähdyksen tummien pilvien keskellä. Silti illan viimeiset auringonsäteet yrittivät puskea läpi tumman pilvipeitteen ja luoda taivaalle hentoja iltaruskon värejä.

Siihen aikaan Appaloosa Plainsin kadut ja tiet olivat hiljaisia. Liekö johtuen säästä. Muuan kettu juoksi tien yli punertava turkki muuhun ruumiiseen märkänä liimautuneena ja korvat luimussa, mutta muuten koko Appaloosa Plains ainakin siltä osin oli miltei aavemaisen hiljainen sateen pauhua lukuun ottamatta.

Todennäköisesti sen takia kukaan ei ollut kuullut kauhunsekaista kirkaisua.
Melkein. Kyllä joku sen oli kuullut. Pienet, tutisevat jalat astelivat pieniä, hiljaisia askelia kolealla lattialla. Tyttö ei itsekään tiennyt, tutisivatko hänen jalkansa pelosta vai kylmyydestä.
Kuului uusi jyrähdys saaden nuoren tytön säpsähtämään ja pysähtymään hetkellisesti. Hän vilkaisi ikkunaa, muttei onnistunut erottamaan muuta, kuin tumman taivaan sekä viereisen hevostilan siluetit. Ja tietenkin pienet vesipisarat, jotka valuivat ikkunaa vasten. Lopulta tyttö keräsi rohkeutensa jatkaa matkaa äitinsä huoneeseen.
Mutta päästyään itse huoneeseen tyttö toivoi kaikkea muuta, kuin että olisi mennyt sinne. Että hänen rohkeutensa ei olisi riittänyt, että hän olisi vain kääntynyt takaisin. Nyt oli kuitenkin jo liian myöhäistä. Pieni, järkytyksen ja pelonsekaisten tunteiden aiheuttama kyynel vierähti tuon poskelle, kun tuo lausu värisevällä, hiljaisella äänellään:
”Äiti?”
****
Loppuhöpinät ja kommentit:
Sellasta. Tämä lyhyt prologi antakoon lähtölaukauksen tälle tarinalle! Mutta joo.. Mitä piditte? Millaisia ajatuksia herätti?
ps. "Osat" - sivulta löytyy tulevien osien tmv. nimiä! :)






8 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kiinnostavalta, liityin lukijaksi!

    PS: Käykö linkinvaihto (alwaysintherainsims.blogspot.fi)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki käy! Ja jee, uusi lukija! c; (linkkasin blogisi tonne sivulle)

      Poista
  2. (kirjoitan eri tililtä koska haluan välttää mahdolliset väärinkäsitykset siitä että olisin palailemassa simsbloggauksen pariin :"D Olen siis hedgehog!)

    ---

    My. God.
    Ihan älyttömän hyvä prologi! Alku johdatteli kivasti tohon hyytävään loppuun, joka oli muuten ihan priimaa!
    Toi kuva, missä tän tytön äiti makaa verisenä, oli tosi hyvin muokattu. Huh. O_O

    Muuten kuvat oli ehkä vähän hämäriä (ei siis SILLEEN hämäriä että jotain outoa tapahtuis koko ajan :D) ja paikoin sumeita. Ei onneksi ihan sellasia mitä mulla oli joskus XD Minä, jolle kuvanmuokkaus oli ihan tuntematon käsite. Ja nyt valvon välillä aamukahteen kun fiksailen jotain kuvia. :DDDDD

    Jään kuitenkin "anonyymiksi" lukijaksi tänne, ja multa saattaa välillä ilmestyä jopa kommenttiakin!
    Innolla odotan ekaa osaa c:

    -hedgehog-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hei vain taas, hedgehog! :3

      Uijui, apua, kiitos ihan sikana kehuista. :O Oon hämmentyny (hyvällä tavalla). <3 Ja ihan btw tuon ruumiskuvan pohja oli joku ladattu veriroiskejuttu, mut muokkasin sitten itse tuon isoimman "roiskeen". x)

      Ja joo, kieltämättä itseäkin ärsyttää vähän se. D: Halusin ns. "yöllistä" tunnelmaa joten siksi aattelin kuvata pimeessä talossa, mutta se normaalisti tietty vähän pilaa kuvien laatua. ("vähän" :D)

      Kiitän palautteesta ja kommentista itsessään. <3

      Poista
  3. Ooo hieno prologi!! Nyt tulee intoa itellekin jonki tarinan tekoon :D Jään innoissani odottamaan, mitä tuleman pitää!
    Tunnelma oli mahtava ja kaikkea. En oikein keksi mitään kun kaikki muut on jo kommentoinu sen mitä mieltä mäkin olen.
    Toivottavasti jatkoa saadaan pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista! :3 Jotenkin kiva, että innostan lukijoita tarinan tekoon! Innolla odotan, mitä tulema pitää, sinunkin osaltasi. c:

      Yritän saada jatkoa mahd. pian, kuin suinkin ehdin, mutta nyt kun koulut alkaa pian nii alkaa myös mulla esim. fudistreenit, jotka vie vähän aikaa, ja siinä lomassa pitää sitten ehtiä kavereitakin nähdä! Yritän kuitenkin saada järkättyä tällekin aikaa.. :D (oon kyllä ekaa osaa kuvannukki vähä)

      Poista
  4. Vihdoinkin pääsen tätäki nyt kommentoimaan! :D

    Oooo nyt jäi jänskään kohtaan :o Odottelen innollla seuraavaa osaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, pääsit kommentoimaan tätä. :D

      Apua, yritän saada ekan osan ulos, aika on vain vähän.. Tiukilla? D:

      Poista